Haastattelussa:

Sari Helin
Kuva Liisa Valonen

Sari Helin

toimittaja, kolumnisti

Teksti Henri Häkkinen

Haastattelut.com poimi toimittaja-kolumnisti Sari “Huono Äiti” Helinin haastatteluun kuuman ja hikisen elokuun ratoksi. Haastattelun pohjana on käytetty Sarin kirjoittamaa kirjaa Huono Äiti – tunnustuksia (Schildts & Söderströms, 2013). Lue mitä saimme puserrettua kasaan! Vieraile myös Sarin Huono Äiti blogissa.

Pari huonoa kysymystä alkuun

1. Miksi meidän on niin hiton vaikea tunnustaa olevamme joskus lopussa, kyllästyneitä ja voimattomia?
- Koska tämä aika vaatii täydellisyyttä, kasvojen säilyttämistä. Ei ole sattumaa, että omista epäonnistumisistaan lehtijuttuihin haastatellut ihmiset kuvataan takaapäin. Kasvoja ei saa menettää.

2. Miksi on niin tärkeää ylläpitää kulisseja täydellisestä perheestä; ketä varten me esitämme?
- Ennen vanhaan esitettiin samassa pihapiirissä eläneille vanhemmille sukupolville. Nyt esitetään naapureille, ystäville ja jopa netin tuntemattomille keskustelukumppaneille.

3. Mikä menee pahiten kuralla lapsen synnyttyä: seksielämä, talous vai arki?
- Arki menee eniten kuralle, koska sitä alkaa säädellä pieni ihminen, jonka käsitys ajasta ja paikasta ei tottele mitään niitä sääntöjä, joiden mukaan aikuiset ovat tottuneet elämään.

Lisää vielä huonompia kysymyksiä

4. Pitäisikö jokaisessa äidissä olla hiukan Huonoa Äitiä; näin universumissa voisi olla vähemmän säätöä ja stressiä mitä lapsen kasvatukseen ja äitinä olemiseen tulee?
- Pitäisi.

5. Minkä ominaisuuden Huono Äiti ohjelmoisi vastasyntyneelle lapselleen?
- Hyvä nukkumaan. Se olisi ollut varmasti ihan mahtavaa, jos lapset olisivat olleet hyväunisia vauvoja.

6. Miten määrittelisit muutamalla sanalla Huonon Äidin tunnusmerkit?
- oikaisee kodin askareissa voidakseen nauttia elämästä
- rakastaa lapsiaan, mutta ei kaikkia heidän tekojaan
- tunnustaa edelliset

7. Mitä kuuluu Huonon Äidin suunnittelusunnuntaihin?
- Sängystä ylösnousun suunnittelu ja sen miettiminen, mistä valmispitsa tilataan tänä sunnuntaina. 

8. Mitä muutoksia Huono Äiti toivoisi julkisiin tiloihin pienen lapsen kanssa liikkumista helpottamaan?
- Jaa-a, haluaisin muuttaa lähinnä asenteita. Että kun näkee äidin yrittävän julkiseen kulkuvälineeseen viime voimillaan lapsen kirkuessa rattaissa, autettaisiin. Ei käännettäisi päätä pois.

Pari todella huonoa kysymystä miehistä

9. Mitkä ovat viisi merkittävintä eroa miehen ja naisen välillä?
- Naiset haluavat puhua ja vatkata tunnekysymyksiä, miehet eivät
- Naiset nalkuttavat enemmän
- Naiset ovat kiinnostuneempia kauneus- ja sisustuskysymyksistä kuin miehet
- Naisen mielialat vaihtelevat enemmän ja ovat vaikeammin ennustettavia
- Naisille romantiikka tulee ennen seksiä, miehille seksi on romantiikkaa

10. Mitkä ovat mielestäsi kolme kriittisintä ominaisuutta kumppanissa onnistuneen parisuhteen takaamiseksi?
- Pitää rakastaa aidosti kumppania sellaisena kuin hän on, eikä ottaa hänestä muutosprojektia
- Pitää olla rehellinen ja puhua jos joku menee mönkään
- Pitää panostaa. Vähän efforttia, sanon usein. Ketään ei saa pitää itsestään selvänä. Kukat, treffi-illat, kahvilakäynnit, “soitin vain sanoakseni, että olet ihana” -puhelut käyttöön. Aika halpaa, mutta tuottoisaa!

11. Kuinka Huono Mies tulee Huonolla Äidillä olla, jotta cocktail olisi mahdollisimman tuju kehittyvän lapsen kannalta?
- Huono Äiti tarvitsee rinnalleen Hyvän Isän, se on lasten kannalta paras vaihtoehto.

12. Mihin Huono Äiti edes tarvitsee miestä?
- Kaikkeen! Paitsi ei Huonon Äidin pikku apulaiseksi, koska sellaisia ottavat vain Hyvät Äidit.

Huono Äiti ja seksi

13. Voiko himoseksi säilyä pitkässä parisuhteessa?
- Voi, kovalla työllä. Ja jos ihmiset ovat luodut toisilleen kuten sanonta kuuluu.

14. Pitäisikö erota säännöllisin väliajoin välittömästi kun himo muuttaa seksuaalista muotoaan?
- Ei toki. Pitää tehdä töitä asioiden eteen ja tuntea vastuunsa jos on lapsia. Sitten vasta kun kaikki työ on tehty voi sanoa rehellisesti tehneensä kaikkensa, yrittäneensä parhaansa. Sitten voi vasta erota.

15. Mikä sinua puhuttaa seksin alalla juuri nyt?
- Jaa-a. Seuraan suurella mielenkiinnolla lehtien yhä suurenevia seksiotsikoita ja totean, että seksi se on joka myy, vuodesta toiseen.

Huonon Äidin lapsenkasvatusohjeet

16. Mitkä ovat tehokkaimmat tavat saada lapsi tottelemaan vanhempiaan?
- Rajat ja rakkaus. Jos pystyy olemaan menettämättä malttia, tulee paras lopputulos.

17. Huonon Äidin vapaa sana kaikille lasta harkitseville pariskunnille?
- Lapsi muuttaa elämän. Lapsi tuo elämään valtavasti sellaista rakkautta, jota ei muualta saa, mutta myös sellaisia pelkoja ja tuskia, joita ei muualta saa. 

Miksi Huonoja Äitejä on?

18. Kuka asettaa nämä äitiyteen liittyvät odotukset, vaatimukset ja ihanteet?
- Äidit itse enimmäkseen.

19. Mistä Huonon Äidin riittämättömyyden tunne kumpuaa?
- Riittämättömyys tulee arjesta kun huomaa suorittavansa omaa elämäänsä.

20. Taisteleeko Huono Äiti äidin oman minuuden säilymisen puolesta?
- Se on taistelu, joka on edessä jokaisella vanhemmalla.

21. Tuntuu, että monelle äidille tulee yllätyksenä, että “oho, saanko minäkin olla epätäydellinen äiti!?” Ikäänkuin sinun kirjoitustesi kautta kaikki äidit nyt saavat luvan hiukan höllätä ja laskea äitiyden rimaa?
- Hyvä jos niin on! Sitten on tavoitettu jotakin hyvää!

Lopuksi yleisiä tuntoja

22. Luuletko, että syvällisemmälle ja painavammalle tekstintekijälle löytyy tilausta kun kulttuuri kevenee, pinnallistuu, nopeutuu ja kaupallistuu koko ajan?
- Kyllä. Erilaiset muodit ovat aaltoliikettä. Kohta taas halutaan syvyyttä.

23. Miten kykenet sysäämään sivuun negatiivisen palautteen?
- Luen sen ja kiitän. Haukkumakirje on aina hyvä kasvatusprosessi minulle, jos ärsyynnyn, puran sen jälkeen ajatuksiani siitä, miksi ärsyynnyin.

24. Huonon Äidin motto?
- Yhden pitää olla Huono niin muut voivat olla hyviä.

25. Mielipiteesi sosiaalisesta mediasta ja etenkin Facebookista; tästä pseudo-todellisesta zeitgeist-peilistä?
- Se on Huonon Äidin todellinen temmellyskenttä, jossa käyn vartin välein. Tykkään siitä, mutta välillä tunnen olevani suorastaan koukussa. Facebook-riippuvainen?

Kiitos haastattelusta Sari “Huono Äiti” Helin!