Haastattelussa:

Henri Häkkinen

Haastattelimme yrittäjä, luennoija, tuottaja, luova johtaja ja kirjailija Saku Tuomista joka työssään muun muassa auttaa muita ideoimaan ja toteuttamaan ideoitaan. Tässä haastattelussa keskitymme luovuus-käsitteeseen ja sen määritelmään Sakun uusimman kirjan Luova järkevyys – arkisen luovuuden ylistys (Otava, 2014) pohjalta. Sakun tekemisiin voi tutustua täällä: www.sakutuominen.com, www.idealist.fi ja www.scool.fi.

Hanat auki henkilökohtaisilla

Moi Saku! Mikä on päivän pore?
- Vaikken olekaan maailman johtava poreiden, pöhinöiden ja pössisten kannattaja, tunnelma on hyvä kuten lähes aina. Olen perusluonteeltani innostunut, optimistinen ja kiitollinen silläkin uhalla, että tiedän sen ärsyttävän joitain ihmisiä.

Kerro nykytilanteestasi. Mitä on meneillään?
- Valtavasti kaikkea, mutta työpuolella valtaosa ajastani ja huomiostani menee uuteen koulutusalan yritykseemme. Kehitämme uudenlaisia oppimista auttavia oppimiskokonaisuuksia ja yritämme viedä niitä kaikkialle maailmaan. Alue on samaan aikaan todella kiinnostava että erittäin haastava ja olen siitä innoissani. Sen lisäksi teen kahta kirjaa. Toinen käsittelee ihmisen erilaisia uskomusjärjestelmiä ja toisesta olisi tarkoitus tulla maailman paras pizzakirja. Molemmat tulevat ulos ensi syksynä.

Uskot positiivisiin ja negatiivisiin kierteisiin: yksi hyvä asia johtaa toisiin hyviin asioihin?
- Toki, mutta tässäkin on kyse elämänasenteesta ja uskomuksista. Meille tapahtuu elämässä hyvin eri tyyppisiä asioita ja tulkitsemme niitä aina omasta subjektiivisesta näkökulmastamme. Kaksi ihmistä voivat tulkita samaa tapahtumaa aivan eri tavalla. Jos esimerkiksi ihminen saa häädön vuokra-asunnostaan, yksi saattaa ajatella, että "aina minulle käy näy" ja toinen näkee sen mahdollisuutena uudistua. Kyse on siitä, millaisena näemme itsemme ja elämämme. Mutta toimiakseen se ei saa olla mitään pinnallista höpöhöpö -positiivisuutta tai itselle valehtelua vaan syvälle menevä elämänfilosofia.

Kotisivuillasi mainitset, että olet toiminut 20-vuotta rock-kriitikkona. Miten päädyit siihen hommaan ja missä arvioitasi voi lukea?
- Kaksi suurta rakkauttani ovat aina olleet musiikki ja kirjoittaminen ja rock-kritiikki on ollut luonteva tapa yhdistää nämä kaksi asiaa. Aluksi kirjoitin noin 10 vuotta City-lehteen ja nyt olen kirjoittanut toiset 10 vuotta Kauppalehti Optioon. Mutta luulen että se polku alkaa olla kuljettu. Olen edelleen intohimoinen musiikin suurkuluttaja ja seuraan sitä aluetta intensiivisesti, mutta yhden Asian tekeminen on aina pois jostain muusta ja luulen, että nyt on hyvä aika tehdä tilaa jolle uudelle. Olen päättänyt että lopetan tämän kevään jälkeen ja yleensä kun lopetan jotain, se päätös myös pitää.

Luova järkevyys

Miten määrittelet luovuuden ja onko sille vielä tilaa?
- Luovuus on halu tehdä eri tavalla, paremmin ja sille on aina tilaa. Luovuus on kaiken uuden perusta. Jos ajattelemme, että asioita ei voi tehdä paremmin, kehitys loppuu. Mutta on hyvä muistaa, että "paremmin" ei tarkoita samaa kuin vaikkapa "tehokkaammin" tai "nopeammin" tai "enemmän". Usein se voi tarkoittaa ihan päinvastaista.

Haastattelitte keväällä 2014 luovuustoimisto 925 Designin kanssa yli 1000 suomalaista työntekijää siitä, millaisena he näkivät oman luovuutensa ja yrityksensä luovan kulttuurin. Minkälaisia tulokset olivat?
- Ydinongelma näyttäisi olevan se, että ihmiset kyllä pitävät itseään luovina, mutta kokevat että asioiden edistäminen on vaikeaa. Meillä on eräänlainen "näkemisen ja tekemisen välinen kuilu". Ihmiset kokevat, että mistään ei kuitenkaan tule mitään ja siksi he myös lakkaavat näkemästä ideoita ympärillään. Ongelmamme on se, että jaamme usein luovuuden "ajattelemiseen" ja "tekemiseen". Aluksi ajatellaan ja sitten tehdään. Uskon että hyödyllisempää olisi lisätä tekemistä. Sitä että teemme ajatellen.

Miten kansallinen luovuutemme tällä hetkellä Suomessa voi ja miten ja kenen toimesta sitä voisi kehittää?
- Inhoan valittamista, mutta en pidä yleistä suomalaista ilmapiiriä kovin innostavana. Meillä on edelleen vallalla omalaatuinen ylisuunnitteleva työryhmä- ja raporttimentaliteetti. Suomalainen tapa saada Suomi nousuun on se, että joukko arvovaltaisia ihmisiä vetäytyy päiväksi tai viikoksi tai kuukaudeksi johonkin ja antaa julkilausuman siitä, mitä pitäisi tehdä. Se on hyvin suomalainen ajattelutapa. En voisi esimerkiksi kuvitella, että Silicon Valleyssä istuisi joku osavaltiovetoinen työryhmä miettimässä, miten paikallisten yritysten luovuutta voisi lisätä ja jos istuisi, että joku kuuntelisi sitä. Kaikki muutos lähtee siitä, että intohimoiset ihmiset yrittävät tehdä hienoja asioita. Luovuus on tekoja. Sen sijaan että kysymme että "kenen toimesta luovuutta pitäisi kehittää" riittää kun kehumme ja innostamme ja autamme niitä, jotka tekevät.

Monty Pythonista tuttu John Cleese on sanonut, että luovuus ei ole luonteenpiirre vaan toimintatapa. Luovana oleminen on päätös; päätös olla utelias, kyseenalaistaa ja etsiä uusia ratkaisuja. Miten omaa luovuuttaan voisi kehittää tai opetella?
- Olen tästä täysin samaa mieltä ja tämä palaa takaisin aiempaan ajatukseen ajattelutavoista ja uskomuksista. Jos ihan oikeasti uskomme olevamme luovia, meistä tulee luovempia. Jos kerromme itsestämme tarinaa ihmisenä, joka kykenee ratkaisemaan ongelmia luovalla tavalla, näin myös tapahtuu. Ja jos emme usko tähän, mikään luovuustekniikka ei toimi. Paras tapa kehittää omaa luovuutta onkin alkaa kertoa itsestään tarinaa luovana ihmisenä ja toimia sen mukaisesti. Vahvistaa omaa tarinaa teoilla. Tässä suurin haaste on epäusko. Emme usko, että tämä voisi toimia. Ja silloin se myöskään ei toimi. Eli tavallaan jos uskomme tai emme usko, olemme aina oikeassa.

Olet puhunut unen tärkeydestä luovassa prosessissa. Miten itse nukut ja vaalit untasi?
- Unen merkitys on erittäin tärkeä, koska mieli tekee suuren osan prosessoinnistaan nukkuessamme. Emme siis nukkuessamme ainoastaan palaudu vaan sen lisäksi työskentelemme koko ajan. Mikäli nukumme vähän tai huonosti, kumpaakaan ei tapahdu. Ei palautumista eikä työstämistä. Siksi myös päivän aikana vastaan tulevat "tyhjät" kolot ovat tärkeitä. Oikein käytettynä ne lisäävät ajattelun laatua. Mutta valitettavasti molemmat ovat nykymaailmassa haasteellisia. Nukumme liian vähän ja täytämme jokaisen tyhjän kolon pakonomaisesti jollain. Itse koitan nukkua joka yö noin 8 tuntia ja pitää nukkumisaikani suhteellisen vakiona – en siis esimerkiksi nuku "varastoon." Ja samalla tavalla vaalin päivään tulevia koloja. Nautin tyhjistä hetkistä vaikka ne olisivat lyhyitä.

Voiko luovuuden ja hulluuden väliin rakentaa sillan? Onko luovuuden ja mielen ongelmien välillä todistetusti yhteys?
- Riippuu hyvin paljon siitä, miten määrittelemme "luovuuden" ja "hulluuden". Jos ajattelemme, että luovuudessa on kyse halusta tehdä eri tavalla, paremmin, silloin kysymys kuuluu: "onko hulluutta yrittää tehdä asioita paremmin?" Minusta ei. Mutta jos ajattelemme, että luovuudessa on kyse eri tavalla ajattelemisesta, silloin niissä on totta kai yhtäläisyyksiä. Montaa ihmistä, joka ajattelee eri tavalla, pidetään "hulluna" koska hänen ajattelutapansa ei sovi konventioon. Mutta siitä en pidä, että luovuus yhdistetään itsetuhoisiin taiteilijoihin. Siinä on kyse romanttisen myytin rakentamisesta. En myöskään pidä sanaparista "luova hulluus" koska se banalisoi luovuuden, tekee siitä jotain omituista.

Kyky nähdä

Luovuuden mahdollisuus on yllämme jatkuvasti. Luovuudessa jokainen havaittu ongelma on mahdollisuus?
- Tottakai. Jokainen hetki on mahdollisuus, mutta vain jos teemme siitä sellaisen. Elämämme riippuu siitä, miten reagoimme eteemme tuleviin asioihin. Ja miten tulkitsemme ne, koska kaiken voi tulkita niin kovin monella tavalla. Uskon että yksi luovuuden ydinasioita on joustavan, kyseenalaistavan ja innostuneen mielen rakentaminen.

Nokialla oli olemassa teknologia kosketusnäyttöihin ja tabletteihin kauan ennen muita, mutta Nokia ei uskaltanut ottaa riskiä, koska kaikki tutkimukset osoittivat ettei tällaisille laitteille ole kysyntää. Miten suuri osuus riskinottokyvyllä ja tuurilla on luovassa prosessissa syntyneen tuotteen menestyksessä?
- Uskon että yksi nykymaailman suurimmista ongelmista on paradoksaalisesti pakonomainen tarve ajatella "suuresti". Se johtaa siihen että mittakaavaa kasvatetaan, joka johtaa siihen, että riskit kasvavat, joka johtaa puolestaan siihen, että kaikkea testataan ihan liikaa. Maailmaa muuttaneista asioista valtaosa on syntynyt puolivahingossa, oli kyse penisilliinistä, tekstiviesteistä, appstoresta, Twitteristä tai Überistä. Uskon herkkyyteen, intuitioon, kokeilemiseen ja reagoimiseen – ollaan hereillä kun jokin asia osoittautuukin oletettua pienemmäksi tai suuremmaksi.

Innovaatioprosessit

Puhut kirjassasi yritysten monimutkaisista innovaatioprosesseista joiden tarkoitus on luoda jotain innovatiivista ja uutta. Mitkä ovat näiden prosessien heikkoudet?
- Tässä palataan edelliseen vastaukseen. Prosessi haluaa taata ennakoitavissa olevan lopputuloksen joka on tavallaan luovuuden vastakohta. En ole täydellisesti innovaatioprosesseja vastaan, kunhan muistetaan, että niiden kyky tuottaa jotain aidosti merkittävää ja uutta on hyvin rajallinen. Tätä asiaa on tutkittu todella paljon ja tulokset ovat olleet hälyttäviä, mutta ajatus prosessittomuudesta tuntuu todella pelottavalta. Ja lisäksi on hyvä tunnistaa, mikä on jokaisen innovaatioprosessin tärkein kohta. Se on päätös siitä, mitä tehdään. Kuka sen tekee ja mihin perustuen. Tässä alueessa ollaan menty ihan liikaa kohti demokratiaa. Aidosti uusi on alkuvaiheessa pelottavaa tai naurettavaa ja siksi enemmistö hylkii sitä.

Kerrot, että luovuus voidaan jakaa kolmeen ulottuvuuteen
1. luova hulluus, nerous ja poikkeusyksilöt
2. loppuun asti hiotut prosessit ja innovaatiot
3. arkinen luovuus…
- Ei vaan sanon, että nykymaailmassa luovuus jaetaan usein kahteen osa-alueeseen – joko myyttiseen, omituiseen, usein taiteelliseen luovuuteen tai sitten vakavasti otettaviin innovaatioprosesseihin. Näiden väliin jää alue, jota pidän päivän päivältä kiinnostavampana, joka on se, miten eri ihmiset suhtautuvat omaan elämäänsä ja vastaantuleviin asioihin. Kutsun tätä arkiseksi luovuudeksi joka on täysin eri asia kuin se, että ajateltaisiin pienesti. Riippuu tasosta jolla ihmiset toimivat. Ja kukaan ei tiedä mikä ajatus on iso ja mikä pieni etukäteen.

Miten nämä kolme osa-aluetta saataisiin valjastettua samanaikaisesti tehokkaaseen käyttöön ja onko sellaista yritetty?
- En ole kovin innostunut tästä ajatuksesta, koska se jälleen kerran mystifioi luovuuden. Kuten totesin, luovuudessa on kyse halusta tehdä eri tavalla, paremmin. Se riittää. Lopetetaan loputon luovuushöpötys ja aletaan tehdä hienoja asioita.

Apple luotti Steve Jobsin johdolla luovuudessa prosessien sijaan intuitioon, alitajuntaan, diktatuuriin ja harvainvaltaan. Mitkä ovat tällaisen luovuuden vahvuudet ja heikkoudet?
- Jos halutaan kehittää aidosti uutta, uskon että viime kädessä kaikki palaa aina rohkeisiin poikkeusyksilöihin. On tottakai tärkeää, että ihmisiä kuunnellaan, mutta olennaista on se, miten päätetään. Luovimmissa yrityksissä keskeinen päätöksentekijä ymmärtää luovuuden hyvin syvällisesti. Jaan yritysten johtajat kahteen kategoriaan – toisissa johtaja on eräänlainen vastaava tuottaja, joka päättää mitä tehdään (Jobs) ja toisissa manageri, joka johtaa muita. Jälkimmäisessä on olennaisen tärkeää se, että tiedetään kuka päättää ja mistä ja miten. Liiallinen demokratia johtaa loputtomaan tutkimiseen ja vastuun siirtämiseen jollekin muille, usein "kohderyhmille". Ja on hyvä muistaa, että luovuus ei ole lainkaan ristiriidassa hierarkian kanssa. Liiallista byrokratiaa luovuus usein hylkii, mutta selkeä hierarkia yhdistyneenä hyvään johtamiseen on luovuuden näkökulmasta erinomainen asia.

Halu ja rohkeus tehdä

Konkretisoituakseen luovuus tarvitsee myös vahvaa tahtoa toteuttaa ja jalkauttaa uusi idea käytäntöön?
- Hyväkin idea on arvoton, ellei sitä ole toteutettu hyvin. Maailma on täynnä suhteellisen pieniä ideoita, joista on tullut isoja menestyksiä hienon toteutuksen takia ja päinvastoin. Minulle siis idean laatua ei määritä se, onko idea menestys. Maailmassa on paljon hienoja ideoita, jotka eivät ole jostain syystä toimineet ja sellaista se joskus on. Siksi kun joku sanoo, että "se ei ollutkaan kovin hyvin idea" vastaan että "ei, se oli hyvä idea mutta se ei jostain syystä toiminut." Nykymaailman suurin ongelma on se, että erotamme ideoinnin ja tekemisen. Toteuttaminen jos mikä on luova prosessi, koska se koostuu kymmenistä päätöksistä jotka voivat olla joko luovia tai ei.

Luovassa ongelmanratkaisussa ja ajattelussa on tärkeää oivaltaa nopeasti mikä toimii ja mikä ei. Tässä nopea konkreettinen reagointi ja kokeileminen on elintärkeässä roolissa?
- Onko näin? Yhtä hyvin voisin sanoa, että nykymaailmassa on pakonomainen tarve ymmärtää kaikki nopeasti, koska "nopeat syövät hitaat". Olen eri mieltä. Uskon että nykymaailmassa on tärkeää olla epävarmempi nykyistä pidempään. Testata ja muuttaa, koska kukaan ei tiedä mikä toimii ja mikä ei. Mutta tässä prosessissa kokeileminen on ihan olennaisen tärkeää koska monet asiat eivät selviä suunnittelemalla.

Rohkeus yrittää vaatii kykyä suhtautua epäonnistumiseen oppimistapahtumana. Eikö tämä edellytä sitä, että on elämässään kohdannut useita epäonnistumisia; osaa suhtautua niihin ja tietää, että onnistuminen on aina harvinaisempaa kuin epäonnistuminen?
- Tässäkin olen eri linjoilla. Kun puhutaan epäonnistumisesta, pitäisi aluksi määritellä mitä sillä tarkoitetaan? Sitäkö että ei päästy oletetun kaltaiseen lopputulokseen? Entä jos päästään erilaiseen mutta parempaan vaikka siihen menisikin hieman kauemmin? Entä jos opitaan jotain, joka on todella arvokasta? Kyse on aina ajattelutavasta ja aikajänteestä. Mielestäni koko epäonnistumiskeskustelu on haitallista, koska se tekee ihmisistä pelokkaita. En ole enää pitkään aikaan jakanut asioita onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Ajattelen ihan eri tavalla. Ajattelen kaikkea onnistumisena. Kokeiluina, joista opittiin jotain arvokasta.

Vähän tai paljon paremmin

Mainitset kirjassasi ns. makkaratehtaan mallin jossa viikoittain kokoonnutaan yhdessä "valittamaan" ja heti seuraavana päivänä palaverin ideat ja korjausehdotukset jalkautetaan käytäntöön. Tässä konseptissa fokuksessa on havainnointi, miettiminen, kokeileminen ja oppiminen.
Voiko tässä olla kääntöpuolena liiallinen demokratia, jossa harvainvallan siirtyminen rivityöläisen käsiin johtaa auktoriteettiongelmaan?
- Kyse on kokonaan siitä kuka parantaa ja mitä. Makkaratehtaan mallissa työntekijät katsovat peiliin ja parantavat omaa työympäristöään. Tällaista luovuutta on nykymaailmassa aivan liian vähän. Sen sijaan että kehitettäisiin omaa toimintatapaa, kaikki osallistuvat tuotekehitykseen. Se on mielestäni sukua "kaikki pelaavat" -ideologialle, joka on ihan hyvä ajattelutapa kun vaikkapa lapsia kasvatetaan mutta maailman mittakaavan luovuudessa on kyse siitä, että tunnistetaan ihmisten vahvuudet, annetaan heille autonomiaa ja oletetaan, että he ovat sen verran intohimoisia, että kehittävät omaa tekemisen tapaansa riippumatta siitä, missä asemassa he ovat. Ei jääkiekkojoukkueessakaan jokainen pelaaja ole maalintekijä, mutta kaikki voivat parantaa omaa tekemistään. Eli ihmisiä ei pitäisi jakaa luoviin ja ei-luoviin vaan luovuutta tulisi "vaatia" sekä toimitusjohtajalta että makkaratehtaan massamieheltä. Ja se ei ole taakka vaan ilo, koska työstä tulee hauskempaa kun valittamisen sijaan kehittää sitä.

Kiitos haastattelusta Saku Tuominen!